A Club for Fiat Enthusiasts in Finland
Gruppo Fiat Finlandia on alunperin nuova cinquecenton harrastajien vuonna 1980 perustama yhdistys, joka pyrkii edistämään Fiatien lisäksi myös muiden italialaisten ajoneuvojen harrastamista Suomessa.
Torinolaisen tehtaan edistykselliset ja elegantit tuotteet ovat olleet myydyimpiä ja arvostetuimpia autoja Suomessa 1910-luvulta 2000-luvulle saakka. Niinpä Gruppon jäseninä on yli 400 todellista entusiastia.
Maassamme kukkii poikkeuksellisen laaja-alainen ja korkeatasoinen autoharrastus yhtenä yleisimpänä harrastuksena väkilukuun nähden. Näistä yhtenä skenenä on tiivis ja hyvin asiantunteva italialaisten autojen harrastajakunta, johon kuuluvilla on tallissaan keskimäärin yli viisi harrastusprojektia alkuperäisyksilöistä ja tarkoista entisöinneistä aina eri luokkien täysiverisiin kilpa-autoihin saakka, jotka yleensä ovat muualla Euroopassa jo harvinaisia malleja. Heidän tuekseen GFF etsii myös merkittäviä kontakteja muualta maailmalta etenkin erilaisista arkistoista, NOS osien kauppiaista ja entisöintiverstaista sekä järjestää jäsenilleen erilaisia tapahtumia Suomessa.
Perinteisiä kerhotapahtumia ovat:
Lisäksi kerho palkitsee vuosittain ansioituneita jäseniään.
Gruppo Fiat Finlandia is a club for Fiat enthusiasts in Finland founded 1980. The idea of a Fiat club was originally launched by a group of Fiat 500 owners who had an idea of starting a club for Fiat 500 owners.
In the constitutive meeting it was, however, decided that all the Fiats and Fiat-based vehicles would be accepted in the club. In other words cars made under licence (Seat, Simca, Neckar, Zastava and others) and cars belonging to the Fiat-group such as Autobianchi, Lancia, Alfa-Romeo, Ferrari, Maserati and others would be accepted.
Some of these cars mentioned have their own enthusiast clubs in Finland but in accordance with Gruppo Fiat Finlandia's rules they also fall under the interests of GFF.
The members have museum vehicles, cars of today, older hobbycars, racing cars and racing-car replicas. Owning a Fiat is not a precondition to be a member of GFF. The club has about 400 members.
GFF together with Fiat-Abarth team and the Fiat 130 Club publishes a magazine called Bellissima. The magazine is for the members only and appears 2-5 times per year.
GFF Mobilismipäivä, JM-Rally Park Fermé Tuuri
Lue lisää: Fiat Forumilta
LCF Lumipalloralli, Lehmonkärki, Asikkala
Huomio uusi paikka! Lehmonkärki
Jäärata tehty Vääksyn jokkisradalle. Samat rengasrajoitukset. Majoittuminen kunkin omaan piikkiin 8-10 hengen mökeissä.
Auto Bassadone Vantaa
Lisätietoa Fiat Forumilta
Classic Motor Show, Lahti Messukeskus. La Piazza Italiana -aukio!
GFF 128 ja Ritmo kokoontuminen, Vilppula
GFF Fiat 127 Summer Special ja SOHC-päivä, Kärkölä
GFF Kokoontumisajo, Satakunta (vahvistuu myöhemmin)
GFF/CARF Rrrrrrrrradalle ajoharjoittelupäivä, Alastaro Circuit
GFF/LCF Syystreffit Töllinmäki, Hämeenkyrö
Jäsenenä sinulla on käytettävissä kerhon kattava, italialaisia ajoneuvoja käsittelevä kirjasto. Kerholehti Bellissima ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Katso myös kerhon tapahtumia tapahtumakalenterista. Jäsenillä on myös oma osionsa Fiatforum.fi -keskustelupalstalla.
Fiat-kerhoon voit liittyä ilmoittamalla asiasta yhdistyksen jäsenrekisterin hoitajalle. Parhaiten viestisi menee perille sähköpostilla, mutta tavoitat myös puhelimitse iltaisin tai viikonloppuisin. Voit lähettää myös osoitteenmuutoksesi/muutokset autotietokantaan.
Anna tietosi:
Laita meille postia: gff(ät)gruppofiatfinlandia.fi
Kerhon säännötJäsenhinta on 30 euroa (v. 2025).
Liittymismaksu on 5€.
Liittymisen jälkeen lähetämme viimeistään seuraavan kerholehden mukana materiaalia kerhon toiminnasta sekä jäsenmaksukaavakkeen.
040-777 9575
gff(ät)gruppofiatfinlandia.fi
040-777 9575
gff(ät)gruppofiatfinlandia.fi